Elämäni on juuri ollut taitekohdassa. Avioliitto lasteni isän kanssa oli kriisissä ja ulkopuolisen ammattilaisen avulla saimme liiton taas raiteilleen. Olemme nyt uuden alussa taas. Vanhoista, huonoista malleista on luovuttava ja tehtävä uudet paremmat. Yksi näistä huonoista on eläminen -isi-päätteen kanssa. "Jos maailmani olisi erilainen, tekisin toisia asioita." "Jos ja jos, niin olisin onnellisempi." Kriisissä ymmärsin, että vastuu on minun. On itse päätettävä, että kuka haluaa olla ja kuinka elämänsä haluaa järjestää. Nyt päätin, että jatkan avioliittoa. Itse päätin. Minä. Ja siksi sen päätöksen kanssa on elettävä ja se päätös saatava toimimaan. Itse koen sen haasteena. Jännittävänä tehtävänä, jossa on palkintoja jaossa.
Suurin syy päätökseen olivat lapset. Siinä puhui äitiys. Toinen syy päätökseen oli mies ja siinä puhui olemiseni vaimona. Mitä minä itse naisena haluan? Millaisen elämän tämä nainen haluaa? Mitä minä naisena tarvitsen? En tiedä vielä. En tunnista tarpeitani, enkä unelmiani. En tiedä, kuka olen, enkä tiedä keneksi haluan tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti