Marjoja

Keräsin tänään marjoja omista pensaista. Vadelmaa, herukoita ja karviaisia. Jopa muutama pensasmustikka oli kypsä. Mies ja lapset kävivät mustikassa. Marjojen kerääminen antaa tunteen ikiaikaisesta jatkumosta. Vuosisatoja on Suomen metsistä marjoja kerätty. Säilötty talven varalle ja syöty.

Vaikka maailma muuttuu joka päivä ja uusia asioita tulee, vaikka tekniikka kehittyy ja vaikka tietoa on enemmän kuin kukaan pystyy ymmärtämään, niin silti yhä marjat syksyisin kypsyvät ja ihmiset niitä keräävät. Minä tein niistä piirakkaa.

Takaisin töihin

Loma loppui ja maanantaina alkoivat taas työt. Taitaa tehokkaan työskentelyn rytmi olla vielä lomalla, mutta lieneekö se aina niin vakavaa. Toisinaan töissä joutuu kyllä rientämään sekä henkisesti että fyysisesti niin paljon, että keskiverrosti työteho kai jää plussan puolelle. Mietin tänään niitä työpaikkoja, joissa ei ole varaa olla yhtään vähemmällä työteholla yhtenäkään päivänä. Painetaan täysillä kaikkina päivinä ja jonkun sairastuessa vielä vähän venytään. En ihmettele ollenkaan, että monilla on vaikeuksia pysyä työelämän tahdissa. Varsinkin vajaakuntoiset jollakin tapaa ovat suurissa ongelmissa. Luin eräänä päivänä blogia, jossa puhuttiin nykymaailman kummallisuudesta, jossa ihmisarvoa määritellään tehokkuuden mukaan. Niinkuin ne olisivat jollakin tapaa yhtä?

Pitäisi muistaa, että jokainen on arvokas jokaisena päivänä omana itsenään. Virheineen päivineen. Tehottominakin. Minäkin.

Positiivinen ajattelu ja ainainen vesisade

Olen päättänyt, että tämä blogi ei ole valitusblogi. Löydän tänne ne hyvät hetket ja mukavat tunnelmat ja voin niihin palata, kun tarvetta on. Täällä haluan löytää positiivisuudesta rakennusaineksia naiseuteeni.

Mutta tuo vesisade... Sataa jo ties monennettako päivää peräkkäin. Sisällä olemisen riemu on jo ohitettu ja nyt alkaa olla sellaista ympyrän menemistä. Ei vielä niinkään minulla, mutta lapsilla. Kaikenlaista leikkiä on koitettu keksiä. Hermot alkavat kiristyä yhdellä jos toisellakin.

Näitä päiviä varten olisi hyvä olla jemmassa joku yliveto yllätys. Sellainen, jonka kanssa viihtyisi koko perhe monta tuntia. Vieläköhän huomiseksi keksisi sellaisen?

Arkipäivän hienous

Mikä on hienoa tavallisessa päivässä? Tänä aamuna heräsin isomman lapsen kanssa jo kuuden aikaan. Poika suunnitteli keksintöä ja mietimme, että mistä löytäisimme rakennustarpeita ja osia keksintöön. Samalla terotin puuvärejä. Järjestin puuvärit värijärjestykseen, sävy sävyltä. Samalla join kahvia siitä kupista, josta juon kahvini  jokainen aamu. Pyykit laitoin ulos kuivumaan, kun juuri nyt aamulla ei sada. Niihin tulee raikas tuoksu, vaikka olisivat ulkona vain hetken aikaa. Vieraita varten perjantaina leipomaani kakkua oli vielä jäljellä ja otin sitä palasen. Sitten katselin kenkiäni, joihin aion liimata koristeet. Liimaa pitäisi ostaa. Kengistä tulee kauniit ja oikein sopivat lauantaiseen juhlatilaisuuteen.

Arkipäivän hienous on usein pienissä asioissa. Toisiaan seuraavissa arkisissa onnistumisissa. Ei ole mitään syytä, etteikö päivä jatkuisi yhtä hienona tästä eteenpäinkin.

Naisen tuoksu

Vaikka kuinka olisi mukava olla luonnonraikas nainen, niin ei sitä luonnonraikkautta kovin kauaa kestä. Siispä on tullut tavaksi suihkauttaa tuoksua. Arkikäytössä minulla on kolme tuoksua. Yksi niistä tuoksuu freesiltä ja asialliselta. Laitan sitä niinä päivinä, kun minulla on kokouksia tai tapaamisia, joissa pitäisi vaikuttaa...no...freesiltä ja asialliselta. Tuoksu saa minut itseni tuntemaan itseni pätevämmäksi. Hyväksi työssäni. Tuoksu parantaa ryhtiäkin ja saa vaatteetkin tuntumaan paremmin istuvilta. Toinen tuoksuu pehmeältä ja sensuellilta. Se saa minut tuntemaan itseni naisellisemmaksi. Käytän sitä niinä päivinä, kun minun täytyy olla läsnä ja lämpöinen. Kolmas tuoksuu mielestäni vain tuoksulta. Se on aika arkinen. Se ei tuo minulle mitään erityisiä fiiliksiä. Laitan sitä silloin, kun haluan olla huomaamaton. Tehdä työni ja tulla kotiin. Tai kun menen lauantaina ostoksille.

Juhliin täytyy tuoksu miettiä aina juhlan mukaan. Jotkut tuoksuvat aina samalta. Siinä menettäisi kyllä fiilismahdollisuuden.

Vauvakuume?

Päivän pohdinta liittyy lisääntymiseen. Siis vauvojen saamiseen, kun ihmisistä on kyse. Nyt on kyse itsestäni. Mikä ajaa naisen siihen haluun, jota vauvakuumeksi sanotaan? Ymmärrän kyllä sen tunteen, itselläni on kaksi lasta. Molemmat haluttuja tapauksia. Mutta miksi toisina päivinä tuntuu, että "nyt tai ei koskaan", vaikka olen ollut monta vuotta jo sitä mieltä, että lapsiluku on hyvä näin? Alkaako lähestyvä neljäkymmentä näyttäytyä niin maagisena, että tuntuu siltä, että vielä voisi sen kokea? Pienen vauvan. Hormonihuuruisen äitiyden.

Tänään laitoin muuton jäljiltä lasten vaatteita kaappeihin. Siinä samassa huoneessa olen molempia vauvana nukuttanut. Pieniä potkuhousuja kaappiin viikkaillut. Ulkona satoi vettä ja lapset leikkivät keskenään. Tuli olo, että miksi minä en olisi kotiäiti? Miksi en saisi kokea tätä joka päivä uudelleen? Oikeasti minusta ei kai olisi kotiäidiksi. Kaipaisin aikuista seuraa ja älyllistä haastetta. Tai no on kyllä lapsissakin älyllistä haastetta, mutta toisenlaista. Vaikka mistä sitä tietää, että mikä milloinkin olisi hyvä.

Uraa

Kuinkahan useimmat tekevät uravalintansa? Veikkaisinpa, että melkein vahingossa. Jostakin satunnaisesta syystä hakee joihinkin opintoihin, opiskelee, menee töihin sinne, minne sattuu pääsemään. Erikoistuu siihen, mitä siinä työssä tarvitaan. Vaihtaa työpaikkaa, erikoistuu vähän taas. Suuntaa osaamistaan. Haaveilee välillä jostakin muusta. Ehkä opiskelee uuden kokonaan tai syventää entistä. Mutta harva taitaa tehdä uravalintaa täsmällisesti analysoiden eri vaihtoehtoja; kouluttautuminen, oletettu työllistyminen, palkkaus, työolot, oma kiinnostus, mahdollisuus urakehitykseen, alalle tyypillinen työympäristö. Laskisi eri uravaihtoedoille plussat ja miinukset ja tekisi valinnan sen mukaan?

Kun mietin, että kuka olen ja kuka haluan olla, täytyy miettiä myös työtä. Tavallisesta arjesta töissä kuluu kuitenkin aikamoinen siivu. Jollakin tapaa työ saattaa määritellä myös ystäväpiiriä ja harrastuksia, palkan kautta myös asumista ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Toisinaan lukee lehdistä oravanpyörästä pois hypänneistä, jotka ovat vaihtaneet hyväpalkkaiset työnsä johonkin mikä kiinnostaa aidosti. Missä minä olisin työssä, jos nyt valitsisin uudelleen? Mistä minä aidosti pidän? Mistä saan nautintoa? Mitä tehdessä aika kuluu kuin siivillä? Mitä ei malttaisi lopettaa? Uravalintaa ei tietenkään voi tehdä vain sen mukaan, että mikä on kivaa. Realismiakin on oltava.

Olen kyllä aika tyytyväinen työhöni nytkin. Että ei ole tarvetta heti vaihtaa. Mietin vain.